45

valkoisia, lunta ja verhot ja ilma ja
iho ja neljät seinät ja ikuisuus,

punainen on rakkauden väri, ne sanoo,

harmaa ei mitään,
värittömyyttä emme tunnista,
sateenkaariakaan ei ole olemassa;

ja kun minä sanon itselleni että tässä on se vääryys
luonnottomuus tai oikeasti se on sitä luonnollisinta mitä voidaan ajatella olevan,
tässä on siis se kosketus kun minä voisin heittäytyä alas rappusista
sinkoutua ahdinkooni, ahdinkoon jossa aa än tee ämmät,
aa än aat ja manaatit,
nuutinpoikaset ja joutsenet,
masennuskierteet, kansantaudit ja lemmenkipeys;
siinä on se vääryys;
ahdinkooni;
oman itseni sisälmyksiin,

sydän, tyhjä verinen laatikkoni,
keuhkot täynnä miinus kymmenen astetta,
haima ei tiedosta

>käsivarsi
käsivarsi<

niskassa on luita ja nikamia, ne raksaa,


valkoisia luita ja nikamia, verisiä,

kun punainen on rakkauden väri se kiihottaa.

tiiliseinät ovat punaruskeat ja muste ei olekaan mustaa.
viininpunainen villapaita tukahduttaa minua.


(arkistoteksti 6.2.2013)