40

olemisen osaamattomuus
minä,

sitten pari tyyppiä joille olen velkaa sanoja,

minä tuijotan ettei ne menisi pois,

ja kun sisipäin huutaa kirosanojaan,
mutta
tässä
olen
silti

tyyppi katsoo mua silmiin,

näen sen lämmön

enkä osaa olla

39

siinä se on taas ja minä


katson kaikkeutta siinä
sen silmät katsoo ohitseni mutta nään itseni niissä

sen sanat leijuvat kuin tyhjiössä

se vaihtaa jalkaa viidentoista sekunnin välein,
vasen oikea vasen
neljäkymmentäviisi sekunttia,

käsissään se pitelee tšehovia


minä pelkään
se pelkää

pelko meissä asuu eikä se häädy.


oikea vasen

puoli minuuttia ja sitten elämä jatkuu.

se kertoo minulle vielä miten elämä on epätarkoituksenmukaista.

miten me olemme kaikki elämiemme maaorjia
miten

oikea vasen
tšehov vaihtaa kättään
oikea

kahden sekunnin kuluttua suljemme silmämme ja käännymme kohti aurinkoa.

38

minä näen sen nyt itsekin

auringonlaskun pimeydestä siihen kun nurmi tuoksuu yölle

ja kun minulla on vähän kylmä

onko sulla kylmä

ja siitä kun en tiedä mitä minun piti sanoa,

siitä kun elämä soljuu valovuosia eteenpäin jonkun muun kanssa

siitä kun sade kuivuu asfalttiin ja

tiedän että just täällä mun pitää olla,

utopistinen ja hölmö.

37

minä itkin

onnesta surusta onnesta

tietämättömyydestä tulevaisuudesta

tulevaisuudettomasta

hänen sanoistaan

kutsu mua

tunne miltä mun hiukset tuoksuu

miltä maailma näyttäisi ehjemmältä kaksin

nelin silmin

näkymättömyydestä

ja kun sitten

minä katson kaiken ohi

ehjemmältä, sanoisin,

tämä maagisuus,

uusin silmin turtana kaikesta,

ehkä näen siksi kaiken paljon paremmin