6

satava lumi on yöllä mustaa

emmekä silloin näe tähtiäkään,

serotoniininen epäinhimillisyys
ei minulle ole hellä,

silitä mun selkää,
niin tämä sielullinen mustuuteni katoaa,



tumma on lämmin väri

5

pilvetönnä mieli,
kirkkaana niiden silmien värisenä

taivas on joskus kirkas mutta kun
minulla ei ole mitään,
mua on tumma kylmä koti,

harmaista mustista
pilvistä,


niistä täysi

4

amygdala,

syvän mustan kuilun reuna
mureneva minä,

ihonpalaset maatuu kun katson niitä
ja siinä kuilujen tyhjyydessä hetikohta

tuntemattomuudesta tulee rakkautta,

ja kun sitten murehista muovaellun suruisuuden kadotus,

tähdet ja ne muut
kaupungin leimuavat valot,

kurjuuksista horjuvat puut ja

tummenevat silmät antavat minun mennä,

minä menen.