sinisestä taivaasta tulee punainen
kädestä lämmin
ja yhtäkkiä ei ole hallaa maata eikä synkkää taivasta eikä nouseva kuu kierrä ketään
ja lumi leijailee ylöspäin tehden minusta painottoman ja ne perhoset,
ne perhoset joita olen ikäni surrut, ne perhoset jotka osaa lentää avonaisesta ikkunasta verhon alta kun syysilma illaksi jäähtyy ja taivas kuin lemmestä punertuen ilakoi vuoksemme ijankaikkisen avaruuden alla ja miten muu maailma saa pysähtyä tai kiitää ohitsemme, miten kukat niityillä puhjeta täydellisimpään kukkaansa ja lakastua jälleen,
ja kuinka kauniisti auringon antaa valjeta läpi verhojen
ja yhtäkkiä ei ole hallaa maata eikä synkkää taivasta eikä nouseva kuu kierrä ketään
ja lumi leijailee ylöspäin tehden minusta painottoman ja ne perhoset,
ne perhoset joita olen ikäni surrut, ne perhoset jotka osaa lentää avonaisesta ikkunasta verhon alta kun syysilma illaksi jäähtyy ja taivas kuin lemmestä punertuen ilakoi vuoksemme ijankaikkisen avaruuden alla ja miten muu maailma saa pysähtyä tai kiitää ohitsemme, miten kukat niityillä puhjeta täydellisimpään kukkaansa ja lakastua jälleen,
ja kuinka kauniisti auringon antaa valjeta läpi verhojen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti