4

amygdala,

syvän mustan kuilun reuna
mureneva minä,

ihonpalaset maatuu kun katson niitä
ja siinä kuilujen tyhjyydessä hetikohta

tuntemattomuudesta tulee rakkautta,

ja kun sitten murehista muovaellun suruisuuden kadotus,

tähdet ja ne muut
kaupungin leimuavat valot,

kurjuuksista horjuvat puut ja

tummenevat silmät antavat minun mennä,

minä menen.